DIGITAALISUUS TASA-ARVO KYSYMYKSENÄ

Ajankohtainen kysymys viime aikoina on ollut myös se, vähentääkö digitalisaatio tasa-arvoa. Osa väestöstä on jo nyt jäänyt jälkeen digitalisaation kehityksestä, esimerkkinä syrjäseutujen vanhukset tai ylipäätänsä ihmiset, joilla ei ole älypuhelinta tai tietokonetta. Kaikilla ihmisillä ei löydy tarvittavaa osaamista teknologian hyödyntämiseen. Luennolla viitattiin tätä digitaaliseksi kuiluksi, joka on van Dijk’n käsite. Kaikkein yksinkertaisimmillaan digitaalinen kuilu tarkoittaa ihmisten epätasa-arvoisia mahdollisuuksia päästä internetiin. Se voi myös tarkoittaa teknisiä haasteita tai tiedon saantiin liittyviä ongelmia. Tietotekniikkaosaaminen kuuluu jokaisen ihmisen perustaitoihin. Niiden puuttumisesta on tullut yksi syrjäytymisen määräävä tekijä.  Voidaankin sanoa, että digitaalinen kuilu on jatketta rikkaiden ja köyhien väliselle kuilulle. (Rekola 2001.) Luennolla puhuttiin siitä, että nuoret osaavat käyttää digivälineitä paremmin kuin heidän vanhempansa, jolloin konkreettinen kuilu heidän välillään on jo syntynyt. Korhonen viittasikin Prenskyn käsitteeseen diginatiivi-sukupolvi, joka on elänyt koko elämänsä käyttäen erilaisia digitaalisen aikakauden työkaluja. Diginatiivi-sukupolvi prosessoi tietoa hyvin erilailla kuin edeltäjänsä. Diginatiivi-sukupolvella on esimerkiksi multitasking, eli  useiden asioiden samanaikainen prosessointi, luonnollista.

Koulutukseen liittyvässä tasa-arvokeskustelussa korostuvat perinteisesti maantieteelliset, sukupuolten väliset ja sosioekonomiset seikat. Mutta onko puhuttu tarpeeksi digitaalisesta tasa-arvosta? Faktaa lienee se, että jotkut koulut porskuttavat digitalisaation etunenässä ja toiset joutuvat tyytymään liitutauluun vielä pitkään. Opetussuunnitelmat vaativat opetuksen digitalisaatiota ja sen tulisikin olla osa kaikkea opetusta. Suomenkin sisällä kouluilla on kuitenkin käytössään hyvin erilaiset resurssit järjestää digitaalista opetusta. Kuntien omalla politiikalla ja opetustoimen budjetin rakentumisella on valitettavan suuri eriarvoistumista lisäävä vaikutus tälläkin saralla. Myös opettajien omalla motivaatiolla ja taidoilla on merkittävä vaikutus oppiaineiden digisisältöihin. Kuten monissa muissakin pedagogisissa suuntauksissa on digitaalisaatiollakin omat vastustajansa ja puoltajansa.

Yksilöiden tieto- ja viestintätekninen osaaminen on joka tapauksessa yksi avaintekijä siinä, että oppiminen ja opettaminen uusilla muodoilla mahdollistuu. Yksilöiden on osattava etsiä tietoa, käyttää erilaisia ohjelmia ja järjestelmiä sekä oltava valmiita jatkuvaan itsensä kehittämiseen pysyäkseen nopeasti etenevän teknologiakehityksen mukana. Teknologiakehitys tuo mukanaan laajemmat ja monipuolisemmat oppimisen ja opettamisen mahdollisuudet, mutta samalla lisää myös oppijan omaa vastuuta oppimisestaan. Tieto- ja viestintätekniikan koulutus on nyt ja tulevaisuudessa ensiarvoisen tärkeää, jotta oppimisen ja opettamisen uudet ulottuvuudet saadaan hyödynnettyä mahdollisemman kattavasti ja tasa-arvoisesti. Myös yksilöiden asenteiden muutokseen on panostettava. Yksilöiden kiinnostuksen herättäminen uuteen oppimisympäristöön ja sen tuomiin mahdollisuuksiin on tärkeää. Samalla tulisi onnistua laskemaan kynnystä ryhtyä oman tietoteknisen osaamisensa kehittämiseen. Tässä apuna voisi olla tietoisuuden lisääminen erilaisista vaihtoehdoista ja esimerkiksi yhteisten koulutusten järjestäminen erilaisille yhteisöille.

LÄHTEET:
Rekola, Juha. 2001. Digitaalinen kuilu kasvaa. https://www.maailmankuvalehti.fi/2001/3/digitaalinen-kuilu-kasvaa (luettu 15.1.2019)