Verkko-opetuksesta oppimisyhteisöihin verkossa

Kun perinteinen mielikuva oppimisympäristöistä on tiedon siirtämistä opettajalta oppilaalle, vieläpä valmiiksi ”pureskeltuna”, muuttuva oppimisympäristö nähdään yhdessä tekemisenä ja tiedon kollektiivisena rakentamisena myös verkossa. Ryhmä voi siis toimia kollektiivisesti myös verkossa. Tila verkossa tosin pitää olla sosiaalinen, pedagoginen ja teknologinen. Näin voidaan yhdessä tutkia ongelmaa sekä rakentaa tietoa yhteisesti kehittyvänä prosessina. (Korhonen 2014, 9-10.) Garrisson ym. (2000; 2004; 2010) on havainnoinut ohjauksen ja verkko-opetuksen tilanteita sekä korkeakoulu- että aikuisopiskelussa. Hän on analysoinut verkkokeskusteluviestejä ja sen mukaan jäsentänyt kolme erilaista läsnäolon muotoa oppimisyhteisöissä. Kognitiivinen läsnäolo verkossa tarkoittaa keskustelua, reflektiivistä arviointia ja näkökulmien vertailua. Uusi ymmärrys rakentuu sekä yksin että yhdessä. Karen (2011, 58) onkin maininnut kirjassaan, kuinka oppilaat voivat työskennellessään yhdessä verkossa keskustella ja auttaa toisiaan vaikeuksissa. Verkkokeskusteluista on hänen mukaansa hyötyä erityisesti heille, jotka tuntevat olonsa epämiellyttäväksi perinteisessä kasvokkain opiskelussa. Sosiaalinen läsnäolo tarkoittaa ryhmäytymistä, dialogia suosivaa, toisia tukevaa ilmapiiriä sekä tutkivan yhteisön muodostumista. Tällä läsnäolon alueella tärkeitä ovat myös tunteet sekä luottamus yhteisön jäseniin. Opetuksellisella läsnäololla viitataan kysymykseen, miten opetusvastuuta jaetaan oppimistilaan osallistuville itselleen tai se voi myös viitata ennakolta tapahtuneeseen oppimisympäristön rakenteiden ja oppimistilanteiden suunnitteluun. Tämän päivän keskustelut viittaavat myös oppijaläsnäoloon ja sen merkitykseen. Tällä tarkoitetaan yksilöllisen panostuksen määrää sekä minäpysyvyyttä virtuaalisessa oppimisyhteisön toiminnassa. (Korhonen 2014, 10-11.)

Verkko-opetus murroksen vaiheessa 

Kuten Vesa Korhosen luennolla 22.1.2019 saimme kuulla, on verkko-opetus murroksen vaiheessa. Se on perinteisesti nähty vain yhtenä opetuksen välineenä. Opettaja on voinut aiemman opetustavan mukaan jakaa verkossa itse valitsemiaan materiaaleja ja tehtäviä oppilaille ja näitä materiaaleja käyttäen oppilaat ovat tehneet hyvin perinteisesti tehneet opettajajohtoisesti annetut tehtävät. Kuten luennoillakin kerrottiin, on tämän tyyppinen opettaminen verkossa vain vanhaa viiniä uudessa pullossa. Tällaisessa mallissa puuttuu oppimisesta kokonaan sen sosiaalinen ulottuvuus. Miten verkko-oppimista voisi sitten kehittää niin, että siitä tulisi joustava oppimisympäristö? Luennolla tähän tarjottiin kahta ratkaisua. Toisaalta verkossa tapahtuvaa virtuaalista verkkokurssia, jossa oppiminen on vuorovaikutteista. Toisaalta sulautuvan oppimisen toteutusmallia, jossa hyödynnetään sekä kasvokkain tapahtuvaa kommunikaatiota että verkko-opetusta. Virtuaalisin verkkokurssin etuina ovat tiedon rakentuminen opettajan ohjauksessa. Siinä on myös mahdollista hyödyntää hyvin oppilaiden aiempaa tietoa opetettavasta aiheesta. Onnistuessaan se tukee syvällistä oppimista. Sulautuvan mallin etuina taas ovat itseohjautuvuus, monipuolisuus ja monimuotoisuus. Se myös mahdollistaa tiedon vaihdon oppijan ja tiedon, oppilaiden ja opettajan ja oppilaiden välillä.

Sosiaalis-konstruktiivisen oppimiskäsitys tuo esille, että kaikki mielekäs ja merkittävä oppiminen tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Sosiaalinen media mahdollistaa vain osittain sosiaalisen vuorovaikutuksen etäopiskeluissa, mutta se ei korvaa kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutus.  Edelle esitetty termi sulautettu oppiminen (blenden learning) on korvannut vanhan termin monimuoto-opetus (hybrid course). Tässä mallissa yhdistellään erilaisia oppimismuotoja oppimista tukevalla tavalla.  Erilaisista opetusmuodoista ja opetusympäristöistä tulisi rakentaa hyvä yhdistelmä; kaikkea opetusta ei pidä viedä verkkoon. (Toikkanen 2012, 26-27.)

Korhonen (2014, 215) toteaa, että tietoverkkojen ja teknologian nopea kehittyminen tuottaa uusia tiedon ja osaamisen tarpeita koko ajan. Verkko- ja oppimisympäristöt ovat osa pedagogista keskustelua. Keskustelun pohjana ovat monet kasvatukselliset, opetukselliset ja oppijoiden aktivointiin liittyvät kysymykset. Näistä esimerkkeinä Korhonen nostaa: ”Miten esimerkiksi uusilla tietoverkkojen sovellutuksilla, voidaan tukea ja ohjata oppijoita kohti mielekästä oppimista, miten luodaan verkkoon reflektiivisiä, vuorovaikutuksellisia tai yhteisöllisiä rakenteita oppimisen syventämiseksi ja millaiseksi opettajan rooli tällaisissa oppimisympäristöissä muodostuu?” (Korhonen 2014, 215.)

Miten paljon siis näitä verkkoympäristöjä käytetään oppimisen tukena? Onko Suomessa jo laajalti käytössä verkko-oppimisen mallit? Meisalo, Sutinen & Tarhio (2003) toteavat kirjassaan Modernit oppimisympäristöt, että eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan toimeksiannosta teetetty selvitys kertoo, ettei tietotekniikan soveltaminen kaikilta osin ole edennyt lainkaan niin nopeasti kuin odotettiin ja sen merkitys on itse asiassa vähäisempi kuin on toivottu. Kirjan mukaan verkko-opetusta tulisi kuitenkin käyttää monin tavoin hyväksi etäopetuksen ja monimuoto-opetuksen välineenä. Opetuksen siirtyessä verkkoon nousee prosessiajattelu tärkeäksi osaksi modernia opetusta. Opetuksen tulee tällöin lähteä liikkeelle tavoitteen asettamisesta Meisalon ym. (2003) mukaan tavoitteet auttavat pohtimaan oppiselle sopivia työskentelytapoja. Tähän tarvitaan myös paljon tietoa opiskelijoiden pohjatiedoista. Työskentelyn tulisi myös olla sillä tavalla joustavaa, että työskentelytapoja voidaan muokata ja mukauttaa jatkuvasti riippuen niiden tuloksellisuudesta. Tällöin tavoitteiden ja saavutettujen tulosten eroa käytetään ohjaussignaalina sille, miten prosessi etenee ja seuraavien projektien suunnitteluun. Verkkoympäristöt tarjoavat useita välineitä tavoitteiden asettamisen ja arviointiin.  (Meisalo ym. 2003, 45-48)

LÄHTEET

Kear, Karen 2011. Online and social networking communities. Routledge. https://www-dawsonera-com.libproxy.tuni.fi/abstract/9780203842737. Haettu 21.1.2019.

Korhonen, Vesa (2004) Verkko-oppimisympäristöt ja niihin liittyvät pedagogiset haasteet aikuis- ja korkeakoulutuksen kentillä. Teoksessa Anja Heikkinen & Eeva Kallio (toim.) 2014. Aikuisten kasvu ja aktivointi. Suomalaisen aikuiskasvatuksen kentät ja kerrostumat. Tampere: Tampere University Press, 215-242.

Meisalo, Veijo & Sutinen, Erkki & Tarhio, Jorma (2003) Modernit oppimisympäristöt. Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja opiskelun tukena. Pieksämäki: RT - print oy

Toikkanen, Tarmo (2012) Sosiaalinen media ja oppimisen uudet mahdollisuudet. Teoksessa Liisa Ilomäki (2012) Laatua e-oppimateriaaleihin. E-oppimateriaalit opetuksessa ja oppimisessa. Tampere Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy, 25 – 32.